”Sinut on valittu Olympiakomitean tukiurheilijaksi” luki viestissä, jonka Jenna Rajahalme sai vuoden 2022 lopussa. 21-vuotias Rajahalme ui viime vuonna ensimmäistä kertaa parauinnin MM-kilpailuissa ja on vienyt nimiinsä useita Suomen mestaruuksia. Tampereen yliopistossa tietojenkäsittelytieteitä ...






Yläkoulun päättävillä on edessä tärkeä päätös tulevaisuutensa kannalta. Tavoitteellisiksi urheilijoiksi tähtäävien avuksi on luotu urheiluakatemiaohjelma, jonka tavoite on varmistaa urheilijoiden kaksoisuran mahdollistuminen. Urheiluakatemiat ovat samalla keskeinen tekijä suomalaisten huippu-urhe...



”Olen onnistunut yliopisto-opintojen ja ammattilaisurheilun yhdistämisessä paremmin kuin oletin.” Iloiset kasvot tervehtivät tietokoneen näytöltä. Kello on kaksi iltapäivällä Turkin pääkaupungissa Ankarassa. Ammattilaislentopalloilija Jessica Kosonen on juuri palannut fysioterapiasta kotiinsa, is...



Tervetuloa urheiluoppilaitosiltaan! Tule kuulemaan urheilijoita ja asiantuntijoita, kuinka urheilun ja opintojen yhdistäminen sujuu lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Tilaisuus on tarkoitettu peruskoulun päättäville urheilijoille, heidän vanhemmilleen ja valmentajille, urheiluseurojen va...



Olympiakomitean kaksoisuraseminaarissa palkittiin lukuvuoden 2021-2022 opiskelijaurheilijoina Anni Keisala ja Essi Sainio. Anni Keisala on Tampereen Urheiluakatemian jäsen ja edusti kaudella 2021-2022 Tampereen Ilvestä Naisten Liigassa. Anni yhdistää urheilun opiskeluun Tampereen ammattikorkeakou...


Urasiirtymä urheilussa tarkoittaa vaihetta, jossa urheilija lopettaa tavoitteellisen huippu-urheilun ja siirtyy seuraavaan uravaiheeseen. Jussi Pihalla on tuore omakohtainen kokemus urasiirtymästä. Piha juhli keväällä kuudetta salibandyn Suomen mestaruutta SC Classicin paidassa – toisin kuin viid...


Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahaa lukuvuodelle 2022–23 voi hakea 1.–30. syyskuuta. Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin am...


Yhteistyöseura: Tampereen Pyrintö*Urheilijoita: 42Urheiluakatemian vastuuvalmentajat:Yläkoulu: Artem KhvorostToinen aste: Antti Nikkilä (2021–2022), Santeri Liljeberg (2022–2023)Akatemian asiantuntijat: Jani Ikonen (urheilufysioterapia) *Pelaajia myös muista Pirkanmaan alueen koripalloseuroista. ...


Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman myöntämän Vuoden urheiluoppilaitos -tunnustuksen on saanut tänä vuonna Sammon keskuslukio. Sammon keskuslukio on toinen Tampereen alueen kahdesta urheiluoppilaitoksesta Tampereen seudun ammattiopiston (Tredu) kanssa. Urheiluoppilaitos sai kiitosta ur...


Suomen urheiluakatemiat tuomitsevat jyrkästi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Suomen urheiluakatemiat kannattavat kansainvälisten ja kansallisten urheilujärjestöjen linjauksia sulkea Venäjä ja Valko-Venäjä täysimääräisesti kansainvälisen urheilutoiminnan ulkopuolelle. Suomen Olympiakomitean tilanne...