• Contrast
    • Layout
    • Font

Vahvuutena vaivattomuus ja onnistunut tulkinta

Tokion olympiadin h-hetket ovat käsillä rytmisen voimistelun yksilöillä. Ensimmäiset 16 maapaikkaa viiden renkaan kisoihin Japaniin jaetaan syyskuun MM-kisoissa. Taso on parissa vuodessa noussut todella paljon – ja laajentunut sitäkin enemmän. Kilpailu olympiapaikoista on kovempaa kuin koskaan.

Olen voimistellut kansainvälisellä huipulla jo pitkään, ja kiertänyt monet maailman cupit ja arvokisat. Taso on noussut naisten sarjan alkuvuosistani jäätävästi. Pelkästään kahdessa vuodessa kehitys on ollut suorastaan uskomatonta. Pallon pisteilläni 18,400, jotka voimistelin tämän kevään toisessa maailman cupin osakilpailussa Sofiassa, olisi vuotta aikaisemmin ottanut Sofian finaalissa mitalin. Nyt sijoitus oli 17., joka sekin on erinomainen saavutus lähes koko maailman kärjen keränneessä kisassa. Vuosi sitten sain tuomareilta Sofian pallosta 14,100.

Urani edetessä olen voittanut monia mitaleja ja saanut upeita palkintoja. Kuitenkin, olen huomannut että parhaat fiilikset saan nappiin onnistuneesta eläytymisestä – tekemisen helppoudesta, joka liikuttaa tekijän ja katsojan. Toukokuun SM-finaalin pallossa pääsin täysin sisään musiikkiini Horchat hai Caliptus (hepreaa ja suomeksi Eukalyptusmetsä) ja kaikki temput menivät täysin oikein. Finaalin jälkeen tuttu tuomari onnitteli ja kertoi, että oli arvioinut suoritukseni kyynel silmäkulmassa. Se oli unohtumaton palaute.

Vaivattomuus ja onnistunut tulkinta vaativat valtavasti töitä, kuten arvata saattaa. Ohjelmaan valitut liikkeet ovat toinen toistaan vaikeampia; kauden alussa ohjelman kokonaisuus saattaa tuntua täysin mahdottomalta saada stabiiliksi. Muistan, kun olimme saaneet pallo-ohjelmani ensimmäisen työversion valmiiksi viime lokakuussa ja sanoin valmentajalleni Titta Heikkilälle, että ohjelmasta tuli aivan hullu. Titta yhtyi ajatukseeni ja totesi, ettei varmasti pystyisi edes katsomaan kisasuoritustani, mikäli tämän ohjelman joskus oppisin. Viiden kuukauden treenin ja satojen ja taas satojen toistojen jälkeen vedin ensimmäisen puhtaan kisasuorituksen pakkopaikassa toisessa EM-karsinnassa ja ansaitsin kauden parhaani 18,900.

Työ on fyysisesti ja henkisesti vaativaa, mutta raskasta se ei ole. On hienoa saada toteuttaa itseään liikkeellä, tehdä sitä mistä todella nauttii. Monesti Titta saa toppuutella, jotta voimia jää myös seuraaviin harjoituksiin. Työ – ohjelmien ideointi, rakentaminen ja viilaaminen sekä kunnon ja fysiikan hiominen – yhdessä oman valmentajan kanssa on parasta mitä voi urheilulta toivoa. Parasta ovat myös esiintymiset pienen tai suuren yleisön edessä ja onnittelut kiitoksin faneilta ja ystäviltä. Ohjelman ja sen sisällön täytyy olla todella varmassa kunnossa ja fysiikan rautaa, jotta suorituksesta on mahdollista nauttia. Kaikki kova työ ja loputtomat toistot ovat onnistumisen arvoisia!

Olympiapaikan saavuttaminen olisi uskomatonta. Taso on niin kova, että tarvitsen onnea ja rautaista iskua matkaani karsintoihin. Lähimmäs paikkaa uskon pääseväni, mikäli löydän avaimet tulkintaan ja ohjelmasta nauttimiseen myös urani tiukimmissa suorituksissa.

MM-kisat 2019 voimistellaan Azerbaidzhanin Bakussa 16. – 22. syyskuuta. Yksilöiden ottelufinaali ja ensimmäinen olympiakarsinta on kisaohjelmassa perjantaina 20.9.2019.

Teksti: Jouki Tikkanen

Kuvat: Barny Thierolf

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top