• Contrast
    • Layout
    • Font

”Olen onnistunut yliopisto-opintojen ja ammattilaisurheilun yhdistämisessä paremmin kuin oletin.”

Iloiset kasvot tervehtivät tietokoneen näytöltä. Kello on kaksi iltapäivällä Turkin pääkaupungissa Ankarassa. Ammattilaislentopalloilija Jessica Kosonen on juuri palannut fysioterapiasta kotiinsa, isoon kolmioon, jossa hän tällä hetkellä asuu yksin. Aivan yksin ei miltei kuuden miljoonan asukkaan kaupungissa tarvitse olla. Kosonen yhdistää arjessaan lentopallon TED Ankara Kolejliler nimisessä joukkueessa hallintotieteiden opiskeluun Tampereen yliopistossa.

Kaksoisurapolulla yläkoulusta yliopistoon

Kososen perhe on urheiluperhe isolla U:lla. Kipinä urheiluun on lähtenyt lentopalloa pelaavilta vanhemmilta. Isä Kosonen jatkoi oman pelaajauransa jälkeen valmentajana ja valmentaa edelleen Tampereen Urheiluakatemian akatemiavalmentajana sekä seurapuolella Isku Volleyn miehiä.

Jessican kaksoisurapolku alkoi yläkoulussa Sammon koulun urheilulinjalta, jatkui Kuortaneen ja Ounasvaaran urheilulukioiden kautta takaisin Tampereelle Tampereen yliopistoon opiskelemaan hallintotieteitä. Tampereen Urheiluakatemian jäsenyys on tukenut Kososen urheilun ja opiskelun yhdistämistä.

– Olen kesäisin maajoukkueleirien välissä Tampereella ollessani käyttänyt SportUnin kuntosaleja, jotka ovat edullisempia akatemiaurheilijoille. Etenkin korona-aikana hyödyin akatemiajäsenyydestä, sillä akatemiaurheilijat saivat oikeuden käyttää kuntosaleja, kun oikeastaan kaikki liikuntatilat oli suljettu. Hyödynsin viime kesänä myös lääkäriä urheiluakatemian kautta.

– Lisäksi olen opiskelujen poikkeusjärjestelyjä kysyessäni maininnut olevani urheiluakatemian jäsen, joka on auttanut joustavien opiskelujärjestelyjen mahdollistumisessa.

Fyysinen pelitapa tuottaa kehitystä

Kosonen pelaa Turkissa lentopalloa ammattilaisena maan toisiksi korkeimmalla sarjatasolla. Miksi juuri Turkki?

– Edustin viime kaudella Salon LP Viestiä ja meillä oli Mestarien liigan peli Istanbulissa. Siellä oli useampi pelaaja-agentti katsomassa peliä ja sain sitä kautta tarjouksen pelaajasopimuksesta TED Ankara Kolejlilerin kanssa.

Päätös vaikuttaa olleen oikea. Kehittymistäkin on Kososen mukaan tapahtunut.

– Olen viihtynyt Ankarassa tosi hyvin. Sarja on hieman kovempitasoisempi kuin Suomen Mestaruusliiga ja hyviä pelaajia löytyy paljon, sillä lentopallo on iso laji Turkissa.

Jessica Kosonen ja joukkue Turkissa lentopallokentällä

– Pelaajat ovat fyysisempiä kuin Suomessa. Sen huomaa siitä, että pisteiden tekeminen on vaikeampaa, sillä pallo ei kuole yhtä helposti. Toisaalta olen ainakin oppinut lyömään palloa lujempaa, mikä on kehittänyt minua pelaajana.

Pelitavan lisäksi Turkin tapa viestiä tyytyväisyydestä pelaajan pelisuorituksiin eroaa hieman Suomen tavasta.

– Täällä tietää, että on pelannut hyvin, jos ei ole tullut potkuja tai siirtoa toiseen joukkueeseen. Turkin sarjoissa pelaajia liikutellaan joukkueesta toiseen todella paljon. Jotkut joukkueet ovat muuttuneet lähes kokonaan joulun jälkeen, Kosonen naureskelee.

Yliopistossa suhtauduttu urheiluun hyvin

Kosonen asuu ja pelaa Ankarassa ja opiskelee Tampereen yliopistossa hallintotieteiden maisteriksi pääaineenaan julkisoikeus. Miten ihmeessä se voi onnistua?

– Aikoinaan hakeuduin opiskelemaan, koska minulla on treenien välissä tylsää ja aikaa. Iltapäivisin on hyvää aikaa opiskella. Pääsin sisään hallintotieteisiin suoraan papereilla.

Lentopallo- ja opiskelu-uran yhdistäminen on sujunut Kososen mukaan ”helposti”.

– Niin tai en sano, että helposti, onhan se työtä vaatinut, mutta sujuvammin kuin oletin.

Kosonen teki kandivaiheen opinnot ihan aikataulussa kolmessa vuodessa ja se onnistui osittain myös koronan myötä.

– Olen pystynyt melkein kaikki opinnot tekemään etänä. Luennolla paikan päällä olen itse asiassa ollut vain kerran koko opiskeluaikana.

– Professorit ja opettajat ovat suhtautuneet urheilu-uraan hyvin, kun olen aina ennen kurssien alkua selvittänyt, miten kurssin pystyisi ulkomailta käsin suorittamaan.

Maisterin opinnot Kosonen aikoo suorittaa kolmessa vuodessa. Tämän kevään aikana on myös tarkoitus tulla Tampereelle yliopistolle ihan paikanpäälle.

– Toivottavasti pääsen vielä käyttämään haalaria joku päivä, tuolla se odottaa kaapissa, hän nauraa.

Urheilu-uran jälkeisenä haaveena Kososella on työt kansainvälisissä tehtävissä esimerkiksi suurlähetystöissä, kansainvälisissä järjestöissä ja EU:ssa tai YK:ssä.  

– Pidän niiden kaltaisista ympäristöistä ja tehtävät sillä saralla kiinnostavat.

Ammattilaislentopalloilijan arki Ankarassa

Arki sujuu Turkissa lentopallon ympärillä. Kielihaasteitakin on ollut, sillä moni turkkilainen ei osaa englantia. Esimerkiksi joukkueen päävalmentaja ei puhu englantia.

– Minulla on silti käynyt joukkueen kanssa hyvä tuuri, sillä suurin osa pelaajista ja henkilökunta puhuu englantia. Monissa muissa joukkueissa ei näin ole. Pikkuhiljaa alan ymmärtämään myös turkkia, ainakin lentopallosanastoa, Kosonen toteaa.

Joukkueen muut pelaajat ovat pääasiassa ammattilaisia eli lentopallo on selkeä prioriteetti. Joukkueesta löytyy kuitenkin myös yksi pelaaja, joka työskentelee myös muualla, muutama lukiossa opiskeleva sekä satunnaisia korkeakouluopintoja suorittavia.

Kevät tarkoittaa joukkuepalloilussa lähestyviä pudotuspelejä. TED Ankara Kolejliler taistelee parhaillaan paikasta pudotuspeleihin.

– Joukkueena tavoitteena on päästä pudotuspeleihin ja tietenkin niin pitkälle kuin mahdollista. Oma tavoitteeni on pelata niin hyvin, että varmistan pelipaikan kovemmasta samaa sarjaa pelaavasta ykkösliigajoukkueesta tai Turkin Superliigasta eli korkeimmalta sarjatasolta.

– Agentille olen sanonut, että jos Italiasta tarjottaisi sopimusta niin sinne kyllä lähtisin. Se on sellainen maa, että olen aina halunnut siellä pelata.

Teksti: Krista Kyyrönen, Helena Collin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top