• Contrast
    • Layout
    • Font

Joanna Kallelan kuulumisia

Tavoitteellisen kilpaurheilun ja koulun yhdistäminen saattaa olla vaativaa, mutta hyvin yleistä Suomessa urheilijoiden keskuudessa. Omassa lajissani taitoluistelussa harjoitusmäärät kasvoivat jo varhain hyvin korkeiksi ja harrastaminen muuttui tavoitteelliseksi hyvin nopeasti. Koko urheilu-urani ajan olen myös opiskellut samaan aikaan tavoitellen mahdollisimman hyviä numeroita.

En voi sanoa, että koulun ja urheilun yhdistäminen olisi aina ollut ihan helppoa. Se on vaatinut minulta aikatauluttamista sekä määrätietoista ja tavoitteellista asennetta. Ihannetilanne olisikin, että koulua voisi käydä urheilun ohella vain sen verran, ettei kaikki energia olisi joka päivä ihan loppuun asti käytetty urheilun ja koulun aiheuttamien paineiden takia.

Onnekseni pääsin kuitenkin yläasteella liikuntaluokalle sekä lukiossa urheilulinjalle, joissa sain luvan käyttää osan aamutunneistani lajiharjoitteluun, sekä lukiossa urheilulinjalla voin myös jättää pois melko paljon esimerkiksi sellaisia kursseja, joita en koe itselleni niin tärkeiksi. Tämä kurssien huojennusmahdollisuus on ollut minulle suuri helpotus koulun ja urheilun yhdistämisen kannalta.

Vaikka koulussani on tehty urheilun ja koulun yhdistäminen mahdolliseksi, on se silti vaatinut minulta paljon. Läksyjä koulusta tulee melko paljon ja yritän tehdä ne aina joka kerta, vaikka joskus aika olisikin vähissä. Vapaa-aikaa ei minulle arkisin jää juuri yhtään koulun, luistelun ja läksyjenteon jälkeen. Sen takia onkin erittäin tärkeää saada viikonloppuisin ajatus pois arjen kiireistä, niin että jaksaa taas viikolla tehdä ahkerasti töitä tavoitteiden eteen. Oman jaksamisen kannalta on myös tärkeää tehdä omasta arjesta mahdollisimman mukavaa ja pitää huoli siitä, että jää tarpeeksi aikaa levolle ja rentoutumiselle ja sellaisille asioille, joista itse nauttii. Joskus olenkin huomannut sen, että myös urheilu sujuu paremmin, kun ei ota kaikkea niin vakavasti ja yrittää elää rennolla mutta kuitenkin tavoitteellisella asenteella ja nauttii tekemisestä.

Päivien aikatauluttaminen voi olla hyvä apukeino kiireisille. On hyvä tehdä itselleen selväksi se, että milloin keskittyy kouluun, milloin harjoitteluun ja milloin lepoon. On tärkeää löytää itselleen sopiva rytmi ja aikataulu ja varata nukkumiseen ja lepoon tarpeeksi aikaa. Joskus voi olla myös hyvä miettiä omia tavoitteitaan ja sitä, että mikä on itselleen tärkeintä ja priorisoida asiat sen mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top