Tavoitteellisen kilpaurheilun ja koulun yhdistäminen saattaa olla vaativaa, mutta hyvin yleistä Suomessa urheilijoiden keskuudessa. Omassa lajissani taitoluistelussa harjoitusmäärät kasvoivat jo varhain hyvin korkeiksi ja harrastaminen muuttui tavoitteelliseksi hyvin nopeasti. Koko urheilu-urani ajan olen myös opiskellut samaan aikaan tavoitellen mahdollisimman hyviä numeroita.

En voi sanoa, että koulun ja urheilun yhdistäminen olisi aina ollut ihan helppoa. Se on vaatinut minulta aikatauluttamista sekä määrätietoista ja tavoitteellista asennetta. Ihannetilanne olisikin, että koulua voisi käydä urheilun ohella vain sen verran, ettei kaikki energia olisi joka päivä ihan loppuun asti käytetty urheilun ja koulun aiheuttamien paineiden takia.

Onnekseni pääsin kuitenkin yläasteella liikuntaluokalle sekä lukiossa urheilulinjalle, joissa sain luvan käyttää osan aamutunneistani lajiharjoitteluun, sekä lukiossa urheilulinjalla voin myös jättää pois melko paljon esimerkiksi sellaisia kursseja, joita en koe itselleni niin tärkeiksi. Tämä kurssien huojennusmahdollisuus on ollut minulle suuri helpotus koulun ja urheilun yhdistämisen kannalta.

Vaikka koulussani on tehty urheilun ja koulun yhdistäminen mahdolliseksi, on se silti vaatinut minulta paljon. Läksyjä koulusta tulee melko paljon ja yritän tehdä ne aina joka kerta, vaikka joskus aika olisikin vähissä. Vapaa-aikaa ei minulle arkisin jää juuri yhtään koulun, luistelun ja läksyjenteon jälkeen. Sen takia onkin erittäin tärkeää saada viikonloppuisin ajatus pois arjen kiireistä, niin että jaksaa taas viikolla tehdä ahkerasti töitä tavoitteiden eteen. Oman jaksamisen kannalta on myös tärkeää tehdä omasta arjesta mahdollisimman mukavaa ja pitää huoli siitä, että jää tarpeeksi aikaa levolle ja rentoutumiselle ja sellaisille asioille, joista itse nauttii. Joskus olenkin huomannut sen, että myös urheilu sujuu paremmin, kun ei ota kaikkea niin vakavasti ja yrittää elää rennolla mutta kuitenkin tavoitteellisella asenteella ja nauttii tekemisestä.

Päivien aikatauluttaminen voi olla hyvä apukeino kiireisille. On hyvä tehdä itselleen selväksi se, että milloin keskittyy kouluun, milloin harjoitteluun ja milloin lepoon. On tärkeää löytää itselleen sopiva rytmi ja aikataulu ja varata nukkumiseen ja lepoon tarpeeksi aikaa. Joskus voi olla myös hyvä miettiä omia tavoitteitaan ja sitä, että mikä on itselleen tärkeintä ja priorisoida asiat sen mukaan.

Rytmisen voimistelun säännöt muuttuivat vuoden 2017 alussa Tokion olympiadille. Kevätkauden edetessä tuli hyvin selväksi, että uusilla säännöillä vaikeutta olisi lisättävä todella paljon. Keväällä vaikeuspisteeni jäivät parhaiden voimistelijoiden tasosta useita pisteitä.

Käytännössä vaikeuden lisääminen tarkoitti välinevaikeuden moninkertaistamista jokaiseen neljään välineeseen. Riskiheittojen määrä olisi nostettava kolmesta viiteen, ja temppujen (apparatus difficulty / Mastery) määrä parista kolmesta vähintään kymmeneen. Koska ohjelman pituus ei muuttunut, täytyi tietysti lisätä myös tempoa, jotta kaikki kaksitoista uutta elementtiä mahtuisivat puolentoista minuutin sarjaan. Oli selvä trendi, että kun Rion säännöillä pyrittiin kolmeen 8 sekunnin tanssiaskelsarjaan, nyt Tokion säännöillä tanssisarjoja tehtäisiin vain yksi. Näin säästyisi aikaa välinetempuille.

Maallikkokin ymmärtää, että jos jokaisella välineellä täytyy opetella kaksitoista uutta temppua (neljällä välineellä uusia temppuja siis yhteensä 48), on harjoiteltava valtavasti, ja joka kerta intensiivisesti, ajatus täysillä mukana ja erittäin hyvin. Harjoitusmääräni nousivat vuonna 2017 huippuunsa. Viikkotunteja rankimmilla viikoilla kertyi jopa 40. Suorastaan kevyt oli 25 tunnin viikko. Uusia temppuja opeteltiin ja lisäiltiin ohjelmiin jo kisakauden aikana joka viikko.

Olympiadin ensimmäinen vuosi oli pakko vetää riskeeraamalla kisamenestystä, jotta vaikeustaso saatiin nostettua vaaditulle kansainvälisen huipun tasolle vuoteen 2018 mennessä. MM-kisoissa tuli epäonnistuminen, mutta maailman cupien muutamat väläytykset hyvistä pisteistä antoivat uskoa tulevaan. Kova työ tuntui joka paikassa!

Syksyllä kisakauden ja pitkän kolmen viikon loman jälkeen pääsimme keräämään vuoden aikana tehdyn työn hedelmiä. Uusia temppuja todella oli vaaditut 12 per ohjelma. Osassa välineistä oli varastossa jopa toinen mokoma, jos jotkin temput eivät vakiintuisikaan. Kilpailuohjelmassa ei saisi olla lottoarvonnan makua, vaan kaikkien kisoissa esitettävien temppujen täytyisi olla stabiileja, ja onnistua ohjelmissa korkealla prosentilla. Puhdas suoritus on oltava harjoituksessa perustasoa, ei harvinainen huippuonnistuminen.

Heti harjoituskauden alussa syksyllä matkustin harjoittelemaan ensi kertaa Venäjälle Pietariin. Olympiaharjoituskeskus Zhemchuzhinan loisto-olosuhteissa sain hyvää valmennusta olympiavalmentaja Elena Holodovalta. Hän laati minulle uudet koreografiat keila- ja vanneohjelmiin. Lisäksi hän konsultoi suomalaisen koreografi Antton Laineen tekemiä pallo- ja nauhaohjelmia. Venäjällä todella tiedetään, mitä ohjelmien pitää sisältää, jotta pisteitä tulee. Onhan heillä tämän hetken maailman parhaat yksilöt, Dina ja Arina Averina.

Holodovan ohjelmat tuntuivat ensi alkuun sulalta hulluudelta. Temppuja oli yksi toisensa perään, eikä ajatukselle ja kropalle jäänyt yhtään lepotaukoa puolitoistaminuuttisen ohjelman aikana. Minun ja valmentajani Titta Heikkilän (ja kaikkien Ikurissa harjoitteluani seuraavien) yllätykseksi ohjelmat alkoivat kulkea ennätysajassa. Jo muutaman viikon harjoittelun jälkeen sain puristettua puhtaita puolikkaita! Koko kisakauden kestänyt rankka 30-40 viikkotunnin harjoittelu oli nostanut kuntoani reilusti, ja jaksoin nyt harjoitella kirkkain aivoin harjoituksen alusta loppuun.

Nyt, kun kilpailukauteni on käynnissä, voin sanoa, että osaan ohjelmani jo oikein hyvin. Kevättalven aikana kävin kolmet kisat, joista kaksi oli tärkeitä kansainvälisiä tapahtumia. Moskovan Grand Prix helmikuun puolessa välissä yllätti taas itseni ja koko valmennustiimini. Voimistelin neliottelussa pallo- ja nauhaohjelmani ilman isoja virheitä, ja pääsin molemmilla helposti finaaliin. Finaalissa nauhalla tuli nappisuoritus ja sijoituin maailman huippujen joukossa neljänneksi!

Maaliskuun alussa oli vielä toinen tärkeä kilpailumatka kauden ensimmäisessä kisaputkessa. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Norjassa oli hyvä reissu ja sain viikonlopun aikana 8 hyvää starttia (neliottelu ja kaikki finaalit). Tavoitteenamme oli esittää ohjelmat suunnitelmien mukaan ja ilman helpotuksia, jotta näkisimme, mikä on päivän kunto, ja mitä olisi vielä työstettävä ennen kauden pääetappeja. Virheitä tuli, mutta niin tuli myös huippusuorituksia. Nauhalla tein kauden kolmannen ja neljännen puhtaan suorituksen, ja finaalissa pisteet nousivat korkeiksi (15,95 kultaa, Moskovassa kaksi viikkoa aiemmin edellinen ennätys 15,15). Myös vaikea vanneohjelma kulki ensi kertaa puhtaasti PM-finaalipäivänä! Lukuisat toistot harjoitussalilla näkyivät rauhana ja varmuutena kilpailuareenalla, ja pisteeni nousivat uuteen ennätykseen, yli kuuteentoista (16,100 kultaa).

On sanottava, että kun uskoo omaan tekemiseensä ja tekee paljon hyvää työtä, unelmat käyvät todeksi.

Finaalipaikka isoissa kisoissa on ollut tähän mennessä unelmani ja olen päässyt lähellekin, mutta nyt tasoni on finaalitasolla. Se tuntuu hyvältä ja on mukavaa ja motivoivaa jatkaa harjoittelua kohti kauden pääkilpailuja.

Nyt maaliskuu on harjoittelukuukauteni. Teemme pari rankkaa viikkoa, ja toisaalta myös palauttelemme välillä, että kunto nousisi superkompensaation merkeissä ylemmäs. Tavoitteenamme on saada paljon hyviä kokonaisia, jotta varmuus nousisi tarvittavalle tasolle, että yllämme hyviin suorituksiin kauden pääkilpailuissa.

Huhtikuun maailman cupin kiertueella tavoitteenani on puhtaat neliottelut kaikissa kolmessa osakilpailussa (Sofia, Pesaro, Guadalajara) . Tavoite on kova ja vaatii rautaisia hermoja – ja tietysti hyvää fyysistä kuntoa. Tästä tavoitteesta seuraa myös tulostavoite: maailman cupin finaalipaikka jossain osakilpailussa. Tiedän, että jos suoritan kolme puhdasta ottelua, kilpailen myös finaalissa.

Tavoitteiden ja unelmien eteen on heittäydyttävä. Vaikka usko olisi loppua, ja tekisi mieli vain jäädä vielä harjoittelemaan lisää, on parasta ottaa härkää sarvista, ja lähteä pokkana kilpailemaan ja tekemään omaa hyvää suoritusta. Kun asettaa itsensä koviin paikkoihin jo harjoituksissa, pää kestää ja oppii kestämään paineita myös kilpailuissa.

Mörjens!

Meikälle kuuluu hyvää. Ehjän syyskauden päätteks oli mukava lähteä paahtaan uutta kautta. Ekaa kertaa pitkään aikaan tehtiin kunnon ”reenijakso” ettei kisailtu kovinkaan paljon(tammi-maaliskuu). Nyt viime lauantaina 10.03. oli Kalevan kotialtaassa Manse-uinnit, joissa uin reenikauden vaiheeseen nähden kivasti, 100m vaparia 53.9 (+0.7s), 200m sekaria 2.10.4 (+4.1s) ja 100m selkää 1.01.7 (+2.4s).

Viime syksyyn lähdettiin uusin ajatuksin, kun harjottelua muutettiin palvelemaan enemmän 400m sekauintia kuin 200m kyseistä matkaa. Reenaus ei radikaalisti ole muuttunu mutta metrejä altaassa ja kynnysalueen työskentelyä tulee huomattavasti enemmän kuin aiemmin. En tiiä asuuko mussa joku masokisti mutta kyllä tää on ollu mukavaa puuhaa! Ollaan pystytty vetämään reeniä suunnitellusti nyt jo elokuusta tänne maaliskuulle saakka ja mies on rautasessa kunnossa. Seuraava isompi koitos on reilun kolmen viikon päästä Tukholmassa järjestettävä Swim Open, paikalle saapuu arvokisamitalisteja ainakin Euroopasta. Tulossa kivat karkelot!

Kevään 2017 jälkeen arkeen ei oo kuulunu muuta säännöllistä työskentelyä kuin urheilu. Jotakin pienimuotoista työtä on haettu mutta perus 8h työpäivä ei reeniohjelman kanssa natsaa millään, ratavuorot on meillä lähes poikkeuksetta vakiot (arkiaamut n. 7-9, illat 15-16.30). Pieni tunne on syttyny, että jotakin vois alkaa jossain kohtaa opiskella. Mille alalle on vielä pieni kysymysmerkki mutta eiköhän se tästä vielä selviä. Mää meen tästä nyt syömään, että jaksaa illalla vetää taas tehoreenit. Näkemiin!

Kalle Pyykkönen, TopTeam